Westenergyllä henkilöstön kehittymiselle ja uuden oppimiselle luodaan hyvät edellytykset. Koska jäte-energia-ala, teknologia ja käytössä olevat järjestelmät kehittyvät jatkuvasti, tarvitsee henkilöstömme ajantasaiset tiedot ja taidot vastatakseen toiminta-alamme ja -ympäristömme alati muuttuviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Yhtiössämme käydään vuosittain kehityskeskustelut, joiden yhteydessä laaditaan henkilökohtainen koulutussuunnitelma, jossa huomioidaan sekä yhtiön tarpeet että työntekijöiden omat kehittymistavoitteet. Vuonna 2025 henkilöstölle kertyi yhteensä 91 koulutuspäivää.
Henkilöstön hyvinvointiin puolestaan panostettiin vuonna 2025 kokonaisvaltaisesti yhdistämällä yhteinen tekeminen ja työhyvinvoinnin seuranta. Työhyvinvointiryhmän järjestämä ulkomaanmatka Milanoon tarjosi mahdollisuuden vahvistaa tiimihenkeä ja tutustua samalla paikalliseen jäte-energialaitokseen ja sen toimintaan. Vuoden aikana vietettiin myös henkilöstön kesken kesäjuhlia sekä perinteisiä pikkujouluja Westenergyn omistajayhtiöiden kanssa. Lisäksi loppuvuonna henkilöstön työhyvinvointia kartoitettiin työhyvinvointikyselyllä ja -haastatteluilla, joiden tulosten käsittely ja jatkotoimenpiteiden suunnittelu ajottuivat seuraavalle vuodelle. Henkilöstön käytössä on myös monipuolinen kuntosali.
Westenergy työllistää vuosittain henkilöstömääräänsä suhteutettuna runsaasti kesätyöntekijöitä.
Vuoden 2025 aikana vakituisessa työsuhteessa Westenergyllä oli 32 henkilöä, ja määräaikaisia työsuhteita puolestaan oli 14. Määräaikaisista työntekijöistä suuri osa oli kesätyöntekijöitä, jotka tekivät sijaisuuksia laitoksen tuotannossa sekä työskentelivät viheralueiden kunnossapidossa. Westenergy työllistääkin vuosittain henkilöstömääräänsä suhteutettuna runsaasti kesätyöntekijöitä.
Opinnäytetyöt tarjoavat mahdollisuuksia sekä opiskelijoille että Westenergyn asiantuntijoille jakaa ja syventää osaamistaan.
Kesätyöntekijöistämme suuri osa on opiskelijoita, ja teemme yhteistyötä opiskelijoiden kanssa myös esimerkiksi opinnäytetöiden parissa. Vuonna 2025 valmistui kolme opinnäytetyötä, jotka käsittelivät jätelaadun tarkastusten kehittämistä, luottamusvälin poistamisen vaikutusta päästömittauksiin sekä savukaasuista talteen otetun nestemäisen hiilidioksidin epäpuhtauksien ja laadunhallinnan arviointia. Lue alta viime vuonna Westenergylle diplomi-insinöörityön tehneen kehitysinsinööri Miikka Kulmalan uratarina.
Miikka Kulmala aloitti Westenergyllä kehitysinsinöörinä vuonna 2025. Hänen uratarinansa yrityksessä alkoi jo vuonna 2020 käyttöhenkilöstön kesälomasijaisena. Kesätyö jäte-energialaitoksen tuotannossa tuki hyvin Miikan energiatekniikan opintoja Vaasan ammattikorkeakoulussa. Työ toi teorian luennoilta käytäntöön ja helpotti laitostoiminnan ymmärtämistä. Kahden kesätyökauden jälkeen Miikka teki Westenergylle myös opinnäytetyön, jonka aiheena oli Westenergyn jäte-energialaitoksen lauhdeveden hyötykäyttö.
Kesätyö Westenergyllä toi energiatekniikan teorian luennoilta käytäntöön ja helpotti laitostoiminnan ymmärtämistä.

Energiatekniikan insinööritutkinnon jälkeen energia-ala pysyi Miikan urahaaveissa yhä vahvempana. Hän syvensi osaamistaan opiskelemalla diplomi-insinööriksi Tampereen yliopistossa Energiamurroksen koulutusohjelmassa. Koulutuksen syventämiskohteekseen Miikka valitsi sektori-integraation. Aiemmat kontaktit Westenergylle mahdollistivat sopivan diplomityöaiheen löytymisen yrityksen hiilidioksidin talteenottohankkeesta. Työssä keskityttiin siihen, miten jäte-energialaitoksen savukaasujen epäpuhtaudet vaikuttavat hiilidioksidin talteenoton kautta tuotetun nestemäisen hiilidioksidin laatuun.
Diplomityö oli sekä haastava että palkitseva prosessi. Työn aiheesta oli saatavilla rajatusti aiempaa tutkimusta. Miikka myöntää, että jos saisi nyt aloittaa työn uudelleen, hän käyttäisi enemmän aikaa laajan aiheen tarkempaan rajaamiseen. Uuden kehittäminen ja valmistuminen hyvin arvosanoin nosti Miikan kokemuksen haasteiden jälkeen positiiviseksi. Työn tulokset olivat Westenergyn kannalta myös erittäin tärkeitä, jotta aiempia hiilidioksidin talteenoton- ja nesteytysprosessin suunnittelusta saatuja tuloksia voitiin työssä kahdentamalla varmistaa.
Miikan aktiivinen ote ja kiinnostus kehittämiseen mahdollisti hänelle työpaikan heti valmistumisen jälkeen Westenergyn kehitysinsinöörinä. Tehtävän työlista on hyvin monipuolinen – GDPR, laatujohtaminen ja laitoksen kehityshankkeet tulevat esille useassa työtehtävässä. Miikan mukaan vasta valmistuneena on paljon opittavaa, mutta hän on innoissaan, että pääsee mukaan kehittämään laitoksen ja koko yrityksen toimintaa. Hänen urakehityksensä kannalta on suuri etu oppia lisää laitoksen teknisestä puolesta nykyisten tehtävien lomassa. Töiden tai opinnäytetöiden aikana avoimesti jatkomahdollisuuksista työnantajan kanssa. Olemalla aktiivinen saattaa löytää mahdollisuuksia, joita muuten ei tulisi vastaan.
Omatoimisuus, jota arvostetaan Westenergyllä, avaa helposti uusia ovia, jos niihin tahtoo tarttua.
Westenergy työnantajana on Miikan mukaan mahdollisuuksia tarjoava. Omatoimisuus, jota arvostetaan, avaa helposti uusia ovia, jos niihin tahtoo tarttua. Se on myös pienen yrityksen etuja, kun vastuuta saa halutessaan. Hän suosittelee opiskelijoita olemaan aktiivisia ja keskustelemaan kesätöiden tai opinnäytetöiden aikana avoimesti jatkomahdollisuuksista työnantajan kanssa. Olemalla aktiivinen saattaa löytää mahdollisuuksia, joita muuten ei tulisi vastaan.
