Westenergyn jäte-energialaitoksen toiminnasta muodostuu pohjakuonaa, joka koostuu esimerkiksi tuhkasta, lasista, metalleista, keramiikasta ja kivestä. Pohjakuonasta erotellaan suurimmat metalliesineet erilleen jo Westenergyn laitoksella, ja ne toimitetaan kierrätettäväksi uusiksi metallituotteiksi. Metallien seulonnan jälkeen jäljelle jäävä pohjakuona toimitetaan jatkokäsiteltäväksi yhteistyökumppanillemme Suomen Erityisjäte Oy:lle.
Jatkokäsittelyssä pohjakuonasta erotellaan hiekan ja soran kaltaista materiaalia, niin sanottua mineraaliainesta. Tämä mineraaliaines soveltuu maanrakennusmateriaaliksi, ja sitä voidaankin käyttää esimerkiksi betonituotteiden valmistuksessa ja infrarakentamisen pohjamateriaalina. Jatkokäsittelyssä pohjakuonasta erotellaan mineraaliaineksen lisäksi myös pienemmät jäljelle jääneet metallikappaleet, jotka ohjataan kierrätykseen.
Viime vuonna noin 12 250 tonnia toimittamastamme pohjakuonasta eroteltua mineraaliainesta käytettiin maanrakennusaineena.
Pohjakuonan kierrättäminen ja siitä talteen otetun mineraaliaineksen hyödyntäminen auttaa säästämään luonnonvaroja, sillä sen käyttö korvaa neitseellisiä materiaaleja, kuten luonnon hiekkaa ja soraa. Neitseellisten materiaalien korvaaminen kierrätetyillä mineraaleilla tukee samalla Euroopan Unionin kestävän kehityksen tavoitteita ja edistää kiertotaloutta. Viime vuonna noin 12 250 tonnia toimittamastamme pohjakuonasta eroteltua mineraaliainesta käytettiin maanrakennusaineena.
Metallin kierrättäminen puolestaan vähentää moninkertaisesti muun muassa hiilidioksidipäästöjä verrattuna primäärimetallien tuotantoon, joka vaatii luonnon raaka-aineiden, kuten malmin, louhintaa ja jalostusta – prosessia, joka kuluttaa paljon energiaa ja aiheuttaa merkittäviä päästöjä. Siksi myös arvokkaiden metallien talteenotto pohjakuonasta on tärkeää.
Myös metallien talteenotto pohjakuonasta on tärkeää. Viime vuonna Westenergyn pohjakuonasta eroteltuja metallikappaleita kierrätettiin 2 999 tonnia uusiksi metallituotteiksi.
Talteen otetusta metallista voidaan kierrättää esimerkiksi terästä, alumiinia, kuparia ja sinkkiä. Viime vuonna jo yksistään Westenergyn laitoksella eroteltuja suurempia metalliesineitä kierrätettiin uusiksi yhteensä 399 tonnia. Kaikkineen Westenergyn pohjakuonasta eroteltuja metallikappaleita kierrätettiin 2 999 tonnia uusiksi metallituotteiksi.
Pohjakuona käsitellään ympäristöluvan edellyttämällä tavalla, ja sen kierrättäminen uusiomateriaaleiksi auttaa säästämään luonnonvaroja. Lisäksi pohjakuonan hyötykäyttöä kehitetään jatkuvasti kiertotalouden edistämiseksi.
Westenergyn laitoksen toiminnassa syntyy pohjakuonan lisäksi kattilatuhkaa ja savukaasujen puhdistusjätettä eli niin kutsuttua APC-jätettä. APC-jäte koostuu puhdistuskemikaaleista sekä niihin sitoutuneista epäpuhtauksista, kun taas kattilatuhka on peräisin kattilan lämmönsiirtopinnoilta irtoavasta tuhkasta. Näiden jäännöstuotteiden jatkokäsittelyssä teemme yhteistyötä NG Nordic Finland Oy:n kanssa.
Viime vuonna jatkokäsittelyyn toimitettiin yhteensä 4197 tonnia APC-jätettä ja 1627 tonnia kattilatuhkaa.
Viime vuonna jatkokäsittelyyn toimitettiin yhteensä 4197 tonnia APC-jätettä ja 1627 tonnia kattilatuhkaa. Kuten pohjakuona, myös nämä jäännöstuotteet käsitellään ympäristöluvan vaatimusten mukaisesti. Osa tuhkista käsitellään tuhkajalostamolla, minkä ansiosta niiden hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet ja loppusijoitustarve pienentynyt. Osa materiaalista puolestaan stabiloidaan sementin avulla ennen loppusijoitusta. Pohjakuonan ohella myös näiden jäännöstuotteiden hyötykäyttömahdollisuuksia pyritään edistämään.